Jenni nous a ravi avec son histoire de couture et un incident amusant avec un jean tout neuf à son mari présenté sous forme d’une mise à jour de son statut Facebook ! Le nouveau jean a atterri dans la mauvaise pile et Jenni l’a découpé pour faire une robe à sa fille. Malgré cette déconvenue, la couture reste son loisir préféré. Elle aime pouvoir à la fois se consacrer un temps de détente et rentabiliser son temps libre. Merci Jenni d’avoir partagé avec nous cet incident original !
Voi, mitä kaikkea ompelu ja Ottobre onkaan minulle elämäni varrella merkinnyt! Ompelu edustaa minulle niin paljon: uppoutumista, omaa aikaa, terapeuttista ajanvietettä, vaihtelua arkeen, hyötytuotantoa, oman kädenjäljen näkymistä… Perheessäni ommellaan kaikissa kolmessa polvessa. Kipinän sain jo lapsena käsityönopettajaäidiltäni. Ottobre on ollut luottolehteni ommellessani pienille lapsilleni, nyttemmin painopiste on kääntynyt naisten Ottobren parissa itselleni ompeluun. Oma tyttäreni kulkee ihan omia polkujaan ommellessaan ja hänen mielestään kaavoista tulee lähinnä migreeni…
Nähdessäni tämän kisan tuli välittömästi mieleeni eräs päivä aika tarkkaan 10 vuoden takaa ja tiesin heti, että haluan osallistua muinaisella Facebookin päivitykselläni. Tapahtumat kuvastavat hyvin koko tunneskaalaa ompeluhetkien takana ja uskon fiiliksen olevan monelle tuttu – kuten myös sen onnen tunteen, kun hiellä ja tuskalla jotain ihanaa onkin syntynyt! Alla siis varsinainen kisakertomukseni sellaisenaan, kun olen sen tuoreeltaan muistiin tapahtumapäivän iltana näpytellyt. Liitän mukaan myös 4 päivää myöhemmin ottamani kuvan tuotoksesta, joka lopulta onnistui upeasti. Mekkonen on ommeltu silloisen tuoreimman Ottobren 01/2011 kaavalla. Vaate on edelleen meillä henkarilla kaapissa muistona noista vuosista – ja miehen uusien farkkujen polvien hienoista yksityiskohdista, jotka näkyvät mekon taskuissa… Tässä siis tarina:
Kertomus eräästä päivästä ja itse tekemisen riemusta (26.01.2011)
Tämä on tarina siitä, miten tuunaus on niin mukavaa ja itse tekemällä saa niin hyvän mielen. Tekstissä esiintyvien henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Eräänä aamuna Pirkko (31) ja Irkku (4) päättivät yhteistuumin, että Pertin (1) päiväunien aikana luovuus saisi vallan, ja perheen naisväki ompelisi jotain kivaa kaapin kätköistä löytyneistä roippeista. Saisi toteuttaa itseään ja sitä paitsi olisihan se ekologista, kun syntyisi uutta päällepantavaa ikään kuin tyhjästä. Naiset valitsivat sopivannäköisen kaavan lehdestä X, sattuipa vielä olemaan Irkun kokoa. Kun Pirkko sai kaavat piirrettyä ja leikattua, heräsikin Pertti aivan liian aikaisin uniltaan. No, ei yksi mies projektia vielä kaada, joten hänet haettiin mukaan auttamaan (sotkemaan). Erinäisten käänteiden ja kolmen tunnin kuluttua Pirkko oli jopa saanut suurimman osan kankaista (5 osaa) leikattua ja toisteli itselleen, että tärkeintä ei ollut vauhti tai lopputulos vaan prosessi ja flow-tila. Irkku oli jo aikaa sitten unohtanut päivän suunnitelman, mutta Pirkko piti siitä kuitenkin kiinni. Mallatessaan kaavoja miehensä vanhoihin farkunlahkeisiin jokin aavistuksenomainen häivähdys häiritsi Pirkon alitajunnassa, mutta hän antoi sen mennä ohi. Saatuaan toisen lahkeen leikeltyä mekon osiksi Pirkko vihdoin tajusi mistä oli ollut kyse – nämähän olivatkin miehen uudehkot farkut, joista piti korjata vain pieni reiänalku. Kuka törppö lie siirtänyt väärään pinoon? Tai siis « pinoon » eli vuoreen eli… Tai no, antaa olla. Pirkko piti päänsä kylmänä, veti hymyään vähän leveämmälle ja ompeli ensimmäisiä saumoja. Pertti leikiskeli koneen tienoilla ja taisipa vähän painella ja väännellä erinäisiä kytkimiä ja nappuloita. Ja kas, äkkiä kone ei syöttänytkään kangasta enää eteenpäin. Mitä sitten tapahtui, on Pirkolle itselleenkin vähän epäselvää. « Ne ensimmäiset hetket menivät ikään kuin sumussa », kommentoi Pirkko lasittunein silmin. Jossain välissä mieskin kotiutui, Irkku ja Pertti olivat muuntaneet olohuoneen jonkinlaiseksi huvipuistoksi ja Pirkon itse tekemisen ilo alkoi uhkaavasti kadota. Kellon lähetessä kuutta hän havaitsi auringon laskeneen ja nälänkin saavuttaneen perheen kenties pari tuntia sitten. Hän dumppasi uuniin pari pakastepizzaa, heitti lisäannoksen juustoraastetta päälle ja pohti mitä tapahtui hiihtoretkelle, joka hänen ja Irkun piti tehdä vaatteen valmistuttua. Niin, vaatteestahan on jo suurin osa kappaleista leikattuna ja yksi saumakin ommeltuna. Ja se kone, siitä on oikeasti joku osa hajalla. Hiihtoladulla vallitsee yön pimeys. Mies lähti juoksemaan, Irkku ja Pertti jahtaavat kissaa mopilla. Pirkko istuu hiljaa tuijottaen kaukaisuuteen. « Ehkä vielä jonain päivänä. »
(30.1.2011 eli neljä päivää myöhemmin julkaisin Facebookissani oheisen kuvan tekstillä: ”Pölyn laskeuduttua – Irkku&Pirkko feat.miehen uudet farkut, hiihtoretki tehty.” Moni kaverini kommentoi, että kyllä noin nättiin mekkoon kannattaakin miehen farkut uhrata!)